Menneet Tapahtumat
Solomon Marttilla 2016, Suomenlinna.
Viaporin Kekri on Haaga-Helian opetuksellinen kokeilu, oppimismahdollisuus ja verkostoitumisharjoitus oppilailleen, sekä huolellisesti suunniteltu tapahtuma Suomenlinnan kävijöille. Tapahtuma on rakennettu upeasta tarinnankerronnasta, eloisista esityksistä, kiehtovista kokemuksista, taiteesta, ruoasta, musiikista, sekä ainutlaatuisesta ilmapiiristä.
Alapuolelta voit lukea lisää siitä, miten Viaporin Kekri on tehty aikaisempina vuosina.
2015
Arttu Kokkonen 2015, Suomenlinna.
31.10.2015.
Arviolta 1530 kävijää.
Tapahtuma luotiin osana Haaga-Helian toisen vuoden opiskelijoiden kurssia ”Scripting and Performing Experiences” (suom. Elämysten suunnittelu ja toteutus). Opiskelijat olivat vastuussa kaikista vaiheista: tapahtuman konseptin luomisesta, yhteistyökumppaneiden hankkimisesta, sekä lopullisesta toteutuksesta.
Monet Helsingin yrityksistä osallistuivat tapahtumaan ja suuresta kokeilusta tuli valtava menestys. Joidenkin ohjelmien liput myytiin loppuun vain muutamassa tunnissa ja jonojen suuruus päivän aikana ylitti kaikki odotukset.
Suosituimmat ja eniten kiinnostusta herättäneet ohjelmat olivat Murhamysteeri-illallinen, Hyytävät tunnelikierrokset, 1800-luvun sadonkorjuuhenkinen tapas-juhla, Menetettyjen sielujen käytävä ja sotilassairaala, sekä pop-up Hostel Suomenlinnassa. Päivän päättyessä syntyi Viaporin Kekrin vuosittainen perinne, valtavan oljesta tehdyn kekripukin polttaminen.
2016
Solomon Marttilla 2016, Suomenlinna.
5.11.2016.
Arviolta 4500 kävijää.
Kuten aiemminkin, tapahtuman loivat Haaga-Helian opiskelijat, mutta sen takana oleva prosessi kävi läpi suuria muutoksia. Enemmän yrityksiä ulkoistettiin luomaan ohjelmaa, Viaporin Kekrin kasvaessa suuremmaksi tapahtumaksi. Tämä johti upeisiin luoviin yhteistyöprojekteihin ja tarjosi mahdollisuuden monille mahtaville esiintyjille ja yrityksille, jotka eivät jättäneet kävijöitä kylmiksi.
Viaporin Kekri 2016 toi takaisin edellisen vuoden suosituimmat ohjelmat kuten Menetettyjen sielujen käytävän ja sotilassairaalan, mutta teki myös kokeiluja tarjoamalla taiteellisempia ja abstraktimpia kokemuksia (pääasiassa Recovery Labin toteuttamana).
Suomenlinnan oman panimon johdolla syntyi uusi Viaporin Kekri perinne: pienpanimoiden olutfestivaali upeassa Tenalji von Fersenissä. Suomenlinna avasi jälleen mysteeriset, tavallisesti yleisöltä suljetut alueensa yhdeksi päiväksi, antaen Kekrin kävijöille mahdollisuuden kokea saaren tuntemattomia osia.
2017
Cecilia Palombo 2017, Suomenlinna.
4.11.2017.
Arviolta 4900 kävijää.
Viaporin Kekri jatkoi kasvamistaan ja kehittymistään, luoden uusia konsepteja ja herättäen eloon vanhoja perinteitä. Haaga-Helian opiskelijat jatkoivat tapahtumien ja elämyksien suunnittelua ja toteutusta, tehden yhteistyötä ammattinäyttelijöiden, -muusikoiden, -ravintoloitsijoiden sekä yrittäjien kanssa.
Idea linnoituksen pimeiden, suljettujen tilojen valo-installaatioista oli ollut puheenaiheena ensimmäisestä Viaporin Kekristä lähtien ja toteutui vihdoin.
Taide sai uusia muotoja Sokkoteatterin runouden, teatterin ja video installaatiot yhdistävissä, sekä Recovery Labin mukaansatempaavissa esityksissä. Täyden kuun kierros antoi kävijöille mahdollisuuden tutkia Suomenlinnan kauimmaisia osia tähtitaivaan alla pilkkopimeässä.
2018
Eralp Kahyaoglu 2018, Suomenlinna.
3.11.2018.
Arviolta 6000 kävijää
Vuosi 2018 oli merkityksellinen Viaporin Kekrille. Tapahtuma houkutteli mukaan ennennäkemättömän määrän kävijöitä sekä näytti todellisen potentiaalinsa kaikille mukana oleville tahoille. Haaga-Helian uusien opiskelijoiden innokkuus, Suomenlinnan yritysten aktiivinen toiminta sekä järjestäjätiimin omistautuneisuus nosti Viaporin Kekrin uudelle tasolle. Pääsimme mukaan rautaisten ammattilaisten Evento Award-kilpailuun, jossa vastaanotimme kunniamaininnan; Future event creators – Tulevaisuuden tekijät.
Tapahtuma toi jälleen tarjolle suositun olut-festivaalin pienpanimoineen, kierrokset Suomenlinnan salattuihin paikkoihin, musiikki- ja teatteriesityksiä, sekä paikallisten ravintoloiden herkulliset kekri-teemaiset tarjottavat. Loppusyksyn kirpeys sekä pilvetön taivas loihtivat Astronomisen yhdistyksen tähtien katselulle, sekä perinteiselle kekripukin poltolle maagisen tunnelman.
Viaporin Kekri on siirtymässä uuteen vaiheeseen tiimin kasvaessa ja tullessa entistä kunnianhimoisemmaksi. Tavoitteemme pysyy silti samana; luoda merkityksekäs, erilainen sekä miellyttävä elämys Suomenlinnan vierailijoille, kokeilla uutta sekä tarjota opettavainen ja hauska työympäristö luoville ja motivoituneille tulevaisuuden tekijöille.
2019
Liam Doan 2019, Suomenlinna.
2.11.2019.
Arviolta 6000-7000 kävijää
Viaporin Kekri jatkoi kasvua ja kehittymistä. Vuonna 2019 lähes 150 oppilaan ennätyksellinen määrä oli mukana luomassa tapahtumaa. Haaga-Helian restonomiopiskelijoiden lisäksi myös ruokatuotannon opiskelijat, kehitys ja innovointi luokat, ja projektijohtamisen opiskelijat osallistuivat tähän astisesti isoimman Viaporin Kekrin järjestämiseen.
Myös tapahtumaan osallistuneiden yritysten määrä oli ennätykselliset 64. Erikoisuutena tapahtumasta löytyi saunateltta, joka osoittautui menestykseksi kävijöiden keskuudessa.
2020
Cecilia Palombo 2019, Suomenlinna.
31.10.2020
Arviolta 3000-4000 kävijää
Vuonna 2020 Suomenlinnan Hoitokunta oli täysin vastuussa Viaporin Kekrin järjestämisestä. Haaga-Helia ei osallistunut sen hetkisten COVID-19 rajoitusten takia.
Pandemian takia traditioksi muodostunutta kekripukin polttoa ei järjestetty. Sen sijaan, valon reitti ja muut ulkona pidetyt esitykset järjestettiin Viaporin Kekri traditiota jatkamaan.
Vaikka rajoitukset aiheuttivat laskun kävijämäärässä tiimi työskentelee kovasti tuodakseen tapahtuman takaisin täyteen kapasiteettiinsa.